Saanko esitellä uuden lenkkikaverini: Endomondo!
Kyseessä on älypuhelimiin suunniteltu apps, joka toimii periaatteessa hyvin samaan tapaan kuin Nike+. Kuitenkaan Endomondo ei vaadi erillistä sirua/tunnistinta hankittavaksi, vaan ohjelma mittaa matkan pituuden ja etenemisvauhdin suoraan gps:n avulla. Ihan supernäppärää, sillä olin jo näin lähellä hankkia sen sirun kenkääni...! Taisin ensimmäisen kerran bongata sovelluksen Sport-lehdestä, joka minulle uskollisesti kiikutetaan jo toista vuotta suoraan postilaatikkoon. Sen jälkeen olen lukenut ohjelman käytöstä parista blogista ja lopulta pari viikkoa sitten innostuin lataamaan sen itsekin pettymyksen tuottaneen ja turhan hankalan Nike+:n tilalle. Gps:n etuna on myös se, että lenkin suoritettuaan, kuntoilija näkee sovelluksesta vielä kartan tekemästään lenkistä. En tiedä teenkö kartalla itse mitään, mutta kieltämättä on hauska katsoa lopuksi millaista kiemuraa onkaan tullut tehtyä.
Tässä vähän tuloksia ihan ihka ensimmäiseltä kerralta, kun laitoin treenitsempparini käyntiin. Ei kannata takertua matkan ja ajan väliseen komboon, sillä juoksulenkki muuttui koiran vuoksi hyvin rauhalliseksi kävelylenkiksi (näettehän syyn yllä olevista kuvistakin!) ja vasta kolmannen kilometrin kohdalla olin vähän enemmän jänis kuin kilpikonna :D Mutta sen verran selkeästi ohjelma näyttää kaikki kaipaamani tiedot, että en malta odottaa pääseväni ihan oikealle juoksulenkille tuloksiani testaamaan.
Mukavana lisäbonuksena on pirteähkö naisääni, joka sitkeästi tsemppaa lenkkeilijää jokaisen saavutetun kilometrin jälkeen. Minulla tsemppi oli ensimmäisen kilometrin jälkeen tyyliin "c'moon You can do IT", josta suivaantuneena pistin töppöstä toisen eteen ruohonsyöjän kiukuttelun uhallakin. Sain kuin sainkin kolmannen kilsan etapissa jo varsin erilaista kannustusta :D
I got a new training buddy, Endomondo app for Iphone.






Kiitos hurjasti tästä vinkistä! Täytyykin heti latailla tuo iphoneeni :)
VastaaPoistaTäytyypä hankkia! Kunnollinen lenkkikaveri onkin vielä hakusessa, josko tästä tulisi sellainen? :)
VastaaPoistaToivottavasti teillekin on tästä sovelluksesta iloa :) Mutta jos keksitte jonkin muun vielä paremman sovelluksen niin kertokaa toki, ideoita otetaan aina vastaan!
VastaaPoista