Joka paikassa on nyt Hintaromahdus, Halvat päivät tai vähintäänkin Ale ja pitihän munkin oma osuuteni alennusmyyntien huumasta saada. Niinpä suuntasin heti kauppojen auettua Ideaparkiin. Meinasin perua koko homman jo heti alkuunsa, koska aamulla teki jostain syystä vain mieli jäädä nukkumaan. Ikävä kyllä, tai onneksi, muistin samaan aikaan saaneeni tänään työpaikan joka kuukautisen lahjuksen (jota palkaksikin kutsutaan). Eihän siinä sitten ollut kahta sanaa enää.. :) Idiksessä (inhoan tota sanaa muuten) oli täys tohina päällä jo heti ovien auettua, mutta lähtiessäni pois hieman puolen päivän jälkeen, oli hulina jo vähintäänkin mahdoton. Siispä sain fiksuna penkoa alerekkejä edes kohtuullisessa rauhassa. Ja löytyihän sieltä vaikka mitä. Nämä näkyy jokainen aivan varmasti joskus päälläkin, joten tässä vain pienet kurkistukset!
Vero Modasta löytyi hame, joka oli ihanan näköinen rekissä, mutta aivan kamala minun päällä. Samoin myyjän päällä ollut pitsiliivi oli melko hauskan näköinen, mutta minun päällä oikeasti lähinnä surullisen näköinen. Niinpä mukaan tarttui vain tämä neule. Eikä edes pitäisi sanoa "vain", sillä tällaista neuletakkia olen etsinyt kauan ja hartaasti. Näitä on aina tarjolla, mutta tällä kertaa jopa sellainen, joka näytti minun päällä kivalta. Tämä oli tosin ihan normaalihintainen...
Onko muilla tapana ostaa alennusmyynneistä vain normaalihintaisia tuotteita? :D Nimittäin tämä seuraava Lindexin maximekko oli myös ihan normaalihintainen. Maxit on aina vähän hankalia, sillä niissä näyttää helposti raskaana olevalta tai muuten vaan hyvin alapainotteisen tukevalta. Sitäkin uhmaten ostin tämän, sillä väri on ihana mun päällä ja mulla on pieni visio tehdä tästä lyhyempi mekko, jos maxi alkaa tuntua pahalta.
Näitä H&M:n bikineitä katselin jo aiemmin, mutta silloin koot oli loppu. Nyt oikean kokoiset ylä- ja alaosa lähti kassan kautta kotiin, sillä mulla oli sopivasti lahjakorttia sen verran jäljellä. Nam mikä väri, tykkään! :) Suomessahan näille ei näytä olevan sesonkia, mutta josko sitä pääsis taas ulkomaille...
Sunny's oli pullollaan hellemekkoja ja löytyi sieltä yksi minullekin. Tämä oli alennuksessa! Sunny'sissa oli yhdet täydelliset kengät, mutta yllättäen ei minun kokoa.. Myyjä avuliaana soitteli muut liikkeet läpi, mutta eihän niitä missään enää ollut. Itku! sen kerran, kun löydän kengät, jotka saa sydämen pamppailemaan... Camelin väriset open toe-malliset nilkkurit, joissa oli huikea tumma korko ja koristeena koko matkalla solkia.. Vaikea kuvailla, enkä kuvaakaan hoksannut ottaa, mutta joku jolla on jalka kokoa 40, saa niistä elämänsä kengät... Ja nuo mustat pallerokorvikset ostin myös. Mulla on jäänyt kaikumaan päähän kummitytön kommentti mun rakastamista valkoisista helminappikorviksista: " ne näyttää ihan punkeilta, joita löytyy koiran turkista". Kiitos pikkuinen N. näistä totuuden sanoista, mutta tämän kommentin jälkeen helmikorujen käyttö on radikaalisti vähentynyt. Nää mustat näyttää nyt sit varmaan ihan ötökältä.. :D
Guessilla oli aika hyvä valikoima ja alesta lähti mukaan yksi ohut neulepaita. Ihan täydellinen väri ja istuvuus! Näette sit joku päivä :) Huh, ja löysin siis peräti kaksi alennustuotetta! Että sellaiset ale-shoppailut tälläkin kertaa. Tästä syystä en juuri tykkää käydä alennusmyynneissä...
Ideaparkissa oli kieltämättä aika mukavaa ja kävin kahteen otteeseen kahvillakin jalkoja lepuuttamassa. Toisen kahvin join tosin suruuni, kun olin masentunut niistä koon 40 kengistä. Nappasin aina yhtä tyylikkään sovituskoppikuvan, koska tajusin, että kerrankin päällä on jotain muuta kuin t-paita. Olen tän lomani jammaillut ympäriinsä teepparissa, eikä siinä nyt ole ollut mitään kuvattavaa. Tänään sain loman lopettajaisten kunniaksi teepparin päälle jopa jakun. Täältä tullaan arki!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos Sinulle kommentistasi <3