sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Salaliittoteorioista

Parantaakseni hiukan fiilistä totaalisesti pieleen menneen yön ja sitäkin karmeamman aamuöisen heräämisen (lue aamuinen postaus naapurimme manaajasta) jäljiltä, ryhdyin töissä tauolla suunnittelemaan taas hääjuttuja. Olen iskostanut päähäni, että haluan jonkin kauniin ja koskettavan, aiheeseen sopivan biisin, joka soi/soitetaan/lauletaan kirkossa vihkimisen jälkeen. Sellaisen etsiminen ei ollut kovin vaikeaa ja nyt lähinnä täytyy soittaa tulevalle sulholle vaihtoehdot myös, jotta saa sanoa mielipiteensä. Vaikkakin kuulemma saan tehdä kaikki päätökset, haluan edes näennäisesti antaa hänelle mahdollisuuden ilmaista ihastus tai vihastus :D Kuuntelin cd:ltä jo töihin ajaessa pari todella hyvää vaihtoehtoa ja täytyy sanoa, että tuli tippa linssiin ja huuli alkoi väpättämään, kun ajattelin meitä kirkossa ja joku kaunisääninen laulaja laulaisi koskettavan kappaleen ihan vain meille. Väsymyksellä voi myös olla vaikutusta erityiseen tunneryöppyyn. Ainakin niin sanoisin niille autoilijoille, jotka ajoivat ohi ja pistivät merkille varsin näkyvästi liikuttuneen naiskuskin.. Kaikki on hyvin! :)




Siinä tauolla innostuin tsekkailemaan monia muitakin hääasioita ohimennen ja ajattelin katsastaa kirkkoja. Meillä on tuo Finlaysonin pikkukirkko mielessä, mutta täytyy katsastaa muitakin vaihtoehtoja. Finlaysonin pikkukirkkoa googlettaessani eksyin ihan hämärille sivuille. Löytyi blogiteksti liittyen, salaliittoteorioihin, Tampereen vapaamuurareihin ja heidän kytköksiinsä maan politiikkaan. Blogi näytti muutenkin käsittelevän fundamentalismia, uskontoja ja kaikenlaista mielipiteitä herättävää juttua. Moniko teistä on lukenut Da Vinci –koodin sekä sarjan muita kirjoja (esim. Enkelit ja demonit) tai nähnyt vaikkapa kyseiset leffat? Näissä kirjoissa päähenkilö tutkii muinaisia symboleja, jotka kytkeytyvät aina vapaamuurareihin, katolilaisen kirkon historiaan ja aina politiikkaan saakka. Symboleja on kätketty pitkin maita ja mantuja ja vain osaamalla selvittää ne, löytyy vapaamuurareiden salattuja tietoja ja mysteerit selviävät. Minusta tosi mielenkiintoisia kirjoja ja olen lukenut ne kaikki, mutta tämä blogiteksti meni vähän yli äyräiden. Kirjoittaja oli tulkinnut erilaisia symboleja Tampereen keskusta-alueella (etenkin Finlaysonin alueella) ja löytänyt niille yhteyksiä vapaamuurareihin ja salaliittoihin. Kirjoittaja oli mm. hahmotellut tällaisia juttuja Tampereen keskustasta ja sen maamerkkikirkoista:




Voin kertoa, että alkoi vähän ahdistaa ja toisaalta samaan aikaan naurattaa! Nyt mun mieleen tulee siitä kirkosta lähinnä symbolit ja salaliittoteoria. Pohdin vaan, onko kivaa ottaa sellainen vihkikirkoksi. Toisaalta tietysti, kuka näitä kohta enää muistaa. En nyt sentään niin taikauskoinen ole, että kokisin sen mitenkään rajoittavaksi tekijäksi vaikka niitä rakennuksia joku katsookin salaliittoteoriat silmissä vilkkuen.


2 kommenttia:

  1. Finlaysonin pikkukirkko on kyllä ihana :)

    Mun työt keskeyty nyt tosi pahasti, kun alon lukeen tota salaliitto teksiä ja blogia :D Voin tunnustaa että vähän hihitellen tota luin, mutta sitten alko vaikuttaankin aika pelottavalta :D

    VastaaPoista
  2. Mun mielestä tollaset aktivistit/hiukan pipit salatieteilijät on kans vähän pelottavia. Mut sit taas ne on niin sekavia, että paikoin rupesin naureskelee itsekin :D

    VastaaPoista

Kiitos Sinulle kommentistasi <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...