Loppuviikkoa kuvina, se meinas olla eka tän otsikko. Mutta loppupeleistä nää kuvat ei niin paljoa kerro. Ehkä kuitenkin sen verran, että on vietetty aikaa rennosti kotona, hienosti ulkona ja ainakin huollettu itseään. Viime yö tosin ei huoltanut kehoa eikä mieltä, sillä unet jäivät muutamaan tuntiin. M kävi lähipubissa kaverinsa kanssa ja tiedättekö kun normaalistikin kuorsaavan ihmisen volyymit on nukkuessa kaakossa pienen ryyppyreissun jälkeen :D Sitten hereillä pitivät myös omat lemmikit ja naapurin manaaja (pikkupoika, jonka kohdalla uhmaikä saa uusia merkityksiä). Mahdoton yhtälö nukkua ja niinpä tässä on valveilla oltu jo neljästä saakka.. Ja sehän meinaa sitä, että töiden jälkeen nukkumatti kutsuu päikkäreiden merkeissä.
Kynsihuollossa kävin ihan uuden mimmin käsittelyssä, sillä vakkari viettää mammalomaa. Tää uus mimmi olikin oikein pätevä ja mukava. Samana kesänä menee naimisiinkuin minä, joten jutusteltavaa riitti. Ihmettelin vaan, että tässä vaiheessa oli kaikki suunnitelmat jo valmiina, puku hankittu ja koristeet mietitty. Eitaida olla niitä, joilla asioiden hoito jää viime tippaan :) Ei siinä mitään,tuli vain kovempi innostus päästä pian omaakin pukua etsimään. Ensin pitäis vaan ratkaista kaaso-dilemma, sillä asiaan kuuluvasti haluaisin kaason makutuomariks mukaan.
Tänään olis tarkoitus mennä jonnekin istumaan iltaa hyvän ruoan ja leffan merkeissä, mutta taidan siirtää ruoat ja leffan kotioloihin. Ainakin nyt väsy on hillitön :/
Had a wonderfull night... not. My boyfriend is normally snoring but this time it was something terrible. After couple of beers the snoring gets a whole new meaning.. And we also have a exorcist behind the wall. Yeah, I mean a 5 year old little boy who has that specific time of age and at the moment he has only one respond to everything: screaming. And he started to scream in the middle of the night, nice. Anyway I'll probably take a nap when I get back home after work. That should do good.



Niin kauniina taas :) Toi Guessin paita on ihana :)
VastaaPoistaKiitos kaunis :) Toi paita on ihan perfect omastakin mielestä vaikka ostamisen jälkeen se lojui aika pitkään kaapissa muiden "ehkä-entiedä"-tyyppisten ostosten seassa. Mulla vaan suurin osa vaatteista on ekana ehkä-entiedä -osastoa ennen kuin ekaa kertaa päälle asti saa. Mutta nyt kuvia katsoessa häiritsee toi harmaus, kun ois kaivannu vähän eri värisen alaosan. Mitä oot mieltä? Kysyn siks kun sulla on blogisi perusteella aikas loistava maku :)
VastaaPoistaMä tunnistin niin itteni tosta sun kuvauksesta :D Kaapissa lojuu vaikka mitä vaatteita hintalappujen kera. Saatan sitten 'löytää' ne uudestaan vasta pitkän ajan päästä päälläni.
VastaaPoistaVoi kiitos paljon :) Mä taas tykkään tosi paljon siitä, miten sä pukeudut :) Mun mielestä näyttää hyvältä noinkin näissä kuvissa! Vaikka ton paidan kanssa sopis kyllä melkein mikä väri vaan :)