maanantai 30. huhtikuuta 2012

30.04.2012

Tästä aamusta ei ole kuin synkkää kerrottavaa, sillä valvoin puoli yötä infernaalisen selkäkivun vuoksi ja lisäksi puolet aamupäivästä meni jonottaessa terveyskeskuksessa. Yllättäen kipu kuitenkin hellitti ja nyt pitäis jopa yrittää mennä töihin. Sormet ristissä, ettei tilanne pahene taas päivän aikana... Alla olevat kuvat on eiliseltä, siksi on vielä hiukan iloisempi naama. Käytiin katsomassa ne HotRodit, virhe. Turhan vaisut messut meidän makuun. Sen lisäks haravoin pihan ja laitettiin se muutenkin kesäkuntoon. Tänään voi siis jopa grillata :) Illalla vielä leikkasin ja värjäsin M:n hiukset, mutta sitten selkä alkoikin vihoitella ja aamuun asti meni tosi kamalissa merkeissä. Mun piti tehdä tälle päivälle kivempi ja pidempi postaus, sillä hankin eilen myös jotain uutta, mutta edellä mainitusta syystä nyt ei jaksa eikä pysty. Lähden tästä toipumaan ja sitten raahautumaan töihin.


Tämä alla oleva ei ole edellä mainittu hankinta, mutta uutta tämäkin. Käytiin hakemassa harava, mutta ihan siinä samalla bongasin myös tällaisen ja pitihän se hankkia kylpyhuoneen piristykseksi. Pieni solina rauhoittaa ja nyt kylppärissä on astetta enemmän spa-tunnelmaa :)

2 kommenttia:

Kiitos Sinulle kommentistasi <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...