keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Täytetyt paprikat

Parastan antia blogeissa yleensä minusta on inspiraatio. Luen muiden blogeja saadakseni inspiraatiota milloin mihinkin asiaan. Tällä kertaa inspiraationa on ruoka ja lähteenä Julian blogipostaus. Julian blogia lukeville tämä on tuttu juttu, mutta halusin tehdä kyseisestä ruoasta hiukan oman versioni. Ainekset ovat jotakuinkin samat: munakoisoa, paprikaa (luonnollisesti!), herkkusieniä, parsaa, sipulia, valkosipulia ja quinoa/kvinoa. Mutta koska M ei ole vielä tähän päivään mennessä syttynyt munakoisolle saatika sitten quinolle/kvinolle, tein hänelle omat paprikat. Niistä jätin edellä mainitut ei-ainakaan-noita-ainekset pois ja lisäsin rehellistä suomalaista naudan paistijauhelihaa.



Silittelin tuota munakoisoa kaupassa ja minusta sen pinta tuntui hämmästyttävän paljon samalta, kuin delfiini iho (jota silittelin Meksikossa viime vuoden lopulla). Ihan näin välihuomautuksena, että koisosta tuli siis yllättävä mielleyhtymä delfiineihin ja huomasin hetken aikaa olevani aivan muistojen kiemuroissa siellä kasvishyllyllä. Ja sitten takaisin asiaan: silppusin kaikki täytekasvikset ja esikypsensin/kuullotin ne pannulla oliiviöljyssä (paitsi parsa, jonka höyrytin) ja ruskistin jauhelihan. Quinoa/kvinoa en ole aiemmin käyttänyt, joten noudatin Julian esimerkkiä orjallisesti (4 dl vettä kattilaan. 2 dl quinoa siivilään ja niiden huuhtelu kuumalla vedellä sekä kiehutus 15min). Muuten hyvä, mutta orjallisuus kostautui, sillä nyt quinoa/kvinoa on yli tarpeiden. Tuosta tulee siis liikaa ainakin minun kahdelle onnettomalle paprikalle. Mausteiksi käytin valkopippuria, mustapippuria, suolaa, cayennepippuria ja lisäksi alkuperäisesti ohjeesta poiketen melko runsaasti soijaa ja hieman makeahkoa Hoi Sin-kastiketta. Näillä eväillä tuli erittäin maukas kevyen tulinen maku! Lopuksi pinnalle juustoraastetta, paprikan hattu paikoilleen ja uuniin, 200 astetta ja 15-20 min. Tässä ne on menossa:




Odotellaas hetki, että paprikat valmistuu ;) Sillä välin jotain quinosta/kvinosta, sillä minua tuo pikkuruinen joka paikkaan sinkoileva ja takertuva siemen kiinnostaa. Itseasiassa kiinnostaa niin paljon, että jätän sen osaksi ruokavaliotani. Sanovat, että se on erittäin proteiinipitoista ruokaa ja käy hyvin riisin tai pastan korvikkeena monenlaisissa ruoissa. Se sisältää paljon mm. ravintokuituja, rautaa ja magnesiumia. Kuulostaa ainakin hyvältä. En muuten tiedä onko tuo kvinoa sitten se oikea nimi, joten tää on tässä postauksessa nyt vaan quino/kvinoa, jottei mene liian yksinkertaiseksi :D


No niin, nyt ne on valmiit! Ja herkullisia kuin mitkä! Thanks Julia inspiksestä :)






5 kommenttia:

  1. Hei tosi kiva ohje ja hyviä kuvia!! :) Ite teen aika erilaisia täytettyjä paprikoita, mutta kiinnostais kokeilla tätä :)

    VastaaPoista
  2. Hei miu, kerro ihmeessä millaisia versioita olet tottunut tekemään! Jos makumaailma kohtaa, voisin kokeilla sellaistakin variaatiota itse :)

    VastaaPoista
  3. Tuota kvinoaa olen etsinyt joka paikasta, mutta en ole mistään löytänyt, ehkä pitää käydä stockalta, olisi mukava tehdä siitä jotain kun en ole maistanut sitä ikinä, kuullut vain...:)


    http://manifest2materialism.blogspot.com

    VastaaPoista
  4. Löysin sitä itse CityMarketista riisihyllyltä, mutta Stockalta löytyy varmasti myös :)

    VastaaPoista
  5. mun on pitäny tosi kauan tehä täytettyi paprikoi mut ne on aina jääny mut noi kuvat on yliherkullisen näkösiä, ni pakko toteuttaa tänä viikonloppuna..... nam!!

    VastaaPoista

Kiitos Sinulle kommentistasi <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...