sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Nälkäpeli

Eilen tosiaan oltiin M:n kanssa katsomassa Nälkäpeli. Plevna oli tupaten täynnä ja juuri tuon takia yleensä välttelen mielelläni la-illan näytöksiä leffoihin, jotka ovat juuri tulleet ensi-iltaan. Ei siellä tungoksessa ole miellyttävää rentouttavaa leffailtaa viettää. Elokuva tosin oli oikein hyvä, tykkäsin. Loppui tosin taas niin erikoisesti, että selkeästi on jätetty avoimeksi taas jatko-osan mahdollisuus. Ärsyttää vähän, kun nykyään kaikkiin leffoihin tehdään automaattisesti tuollainen selkeä takaportti mahdollista jatko-osaa varten. Poppareita ja kahvia tuli nautittua oikein urakalla, joten olo oli sen mukainenkin yli 2 tuntia kestäneen leffan jälkeen :D Ja järkytys suuri, kun maa oli leffan aikana muuttunut valkoiseksi...
Nämä kuvat ovat perjantailta. Julkaisematta jäänyt asustus. Ei mitenkään erikoinen, mutta koska tuli kuvat otettua, niin laitetaan nyt sitten tännekin. Perjantai oli roudauspäivä ja siksi puin itselleni nykyisin hiukan epätyypillisesti farkut jalkaan (samasta syystä en panostanut hiuksiin lainkaan :) ). Olen jo pari vuotta käyttänyt lähes ainoastaan farkkujen ns. light-versioita, tregginsejä, ja nykyään tuntuu joka kerta oudolta pukea tukevat farkut jalkaan. Perjantaihin ne kuitenkin sopivat mainiosti. Nuo Ginan farkut ovat lempparit ja jos jotkut laitan jalkaan mielelläni niin ne.


Elossa Ylöjärvellä oli viikonloppuna jotkin synttärihulinat ja mukaan sieltä tarttui mm. kuivashampoota. En ole sellaista ennen kokenut tarpeelliseksi käyttää, mutta hoksasin nyt, että se onkin erittäin näppärä, kun haluaa pidentää hiustenpesuväliä ja siten pidentää värin säilymistä. Kolmas päivä hiusten pesusta menossa ja hiukset tuntuu ja näyttää puhtailta. Toimii! Kokeilen tätä uudelleen ja kerron sitten asiasta täällä lisää :)

5 kommenttia:

  1. Tykkään tuon mallisista paidoista, näyttää niin rennolta ja tyylikkäältä, sopii sinulle täydellisesti! :) Ai kävitte sen sitten katsomassa, nyt kun kevät tulee, niin tulee harvemmin lähdettyä leffaan, kun ei jaksa ikinä keskittyä katsomaan mitään ja tekee mieli olla ulkona koko ajan, jos paistaa aurinko :) Mutta pitääpä käydä tsekkaa tuo, jos se oli kerran hyvä :) Ja oikeassa olet, aina jätetään se jatko-osan mahdollisuus kaikkiin leffoihin melkein, paitsi et ne jatko-osat ei välttämättä ole aina niin hyviä kuin ne ekat leffat :) Tulipas selostus;D

    http://manifest2materialism.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Yleisesti jatko-osa mahdollisuuden jättäminen on ärsyttävää, mutta koska Nälkäpeli pohjautuu kirja SARJAAN on se ihan ymmärrettävää koska jatko-osia on tulossa ainakin kaksi (:

    VastaaPoista
  3. Viivi: Ihanko tosi? En tiennytkään tuota, mutta tuo faktahan tosiaan selittää koko jutun. Täytyypä sanoa M:llekin tuosta, sillä hän oli erityisen ärsyyntynyt jatko-osaa enteilevästä lopusta :)

    Materialgal: Me taas katsotaan ihan tuhottomasti leffoja ja aika usein lähdetään katsomaan ne jonnekin muualle kuin kotisohvalle :) Niin paljon katsotaankin, ettei ole mitään mahkuja enää edes sanoa enää mikä on se lemppari. Tai edes top-5. Kävin muuten katsomassa sun kenkiä. Aivan ihania, mutta harmikseni mulle liian isoja kokoja :/

    VastaaPoista
  4. Hei just kiva asu ja aivan ihana paita! :):) Mistähän tommosia paitoja saa?

    VastaaPoista
  5. miu: Kiitos! Tuo kyseinen yksilö on Vero Modasta viime vuoden puolella hankittu :)

    VastaaPoista

Kiitos Sinulle kommentistasi <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...