Käytiin eilen katsomassa ensimmäistä potentiaalista hääjuhlapaikkaa, mutta vedimme vesiperän. Finlaysoin Palatsi tarjoaisi mahtavat puitteet ulkoisesti juhlan järjestämiseen, sillä piha-alue on yksi kauneimmista. Petyin kuitenkin pahasti sisätiloihin. Toki tiesin miltä ne näyttävät ja kaavailinkin talvipuutarhaa juhlamme pitopaikaksi, mutta se koko! Uskomattoman ahdas paikka! Lapset joutuisi laittamaan eri huoneeseen, esiintyjä olisi eri tilassa pöytien ja istumapaikkojen kanssa ja tanssitila olisi baarin edustalla ahtaasti.. Ei siis järjestetä juhlia Palatsilla, joka olisi logistisesti ollut loistava paikka, sillä vihkimistä on suunniteltu Finlaysonin pikkukirkkoon. Tässä kuva talvipuutarhasta. Luulin tosiaan tämän kuvan perusteella jostain syystä tilavammaksi:

Ihastuin noihin isoihin ikkunoihin ja valoisuus onkin yksi kriteeri, jonka mukaan haluan juhlapaikan valita. Lisäksi tilan tuntua on pakko olla, jotta kaikki vieraat ja häppeninki mahtuu samaan tilaan. Palatsilla pienempien juhlien järjestäminen kuitenkin onnistunee upeasti, sillä menun saa räätälöidä itse täysin ja tilaavat halutut kuplivatkin asiakkaan toiveiden mukaan.
Tässä alla hieman tunnelmakuvia siitä, millaisia elementtejä hääpaikalta odotan.
Valoa...

...vaaleita sävyjä...

...juhlallisuutta ja muunneltavuutta...
...korkeaa ja avaraa tilaa...

... ja lämminhenkistä tunnelmaa.

Saas nähdä millaisia paikkoja löytyy. Valinnanvaraa Tampereelta onneksi jonkin verran löytyy ja meillä onkin jo seuraava mahdollinen paikka tiedossa. Siitä lisää sitten, kun ehdimme sitä katsomaan. Parhaat juhlapaikat menee nopeasti ja koska emme halua tehdä liian suuria kompromisseja, olemme liikkeellä ajoissa. Siksipä tämäkin pyritään hoitamaan mieluiten jo ensi viikon aikana. Minä tosin olen puoli viikkoa kiinni koulutuksessa Hyvinkäällä, joten katsotaan miten aikaa jää paikkojen katsomiselle.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos Sinulle kommentistasi <3