tiistai 28. helmikuuta 2012

27.7.2013

Aamulla jotain vihjailinkin, että suuria uutisia blogin puolella tulossa. Nyt on aika julkistaa se, minkä me itse olemme tienneet jo hetken: häitämme juhlitaan kesällä 2013!! <3 Olen superonnellinen ja vaikka ajankohtaan on vielä runsaasti aikaa, ostin eilen ensimmäisen häälehden ja olen jo mielessäni hahmotellut kaikkea mitä pitää päättää ja selvittää. Itseasiassa täällä Tampereella juhlapaikat menevät nopeasti eli ns. kermat kuoritaan päältä, joten juhlapaikan varaaminen on meillä listalla prioriteettina nro 1 tällä viikolla jo. Siitä varmasti lisää täällä blogissa. Itseasiassa nyt pitkin vuotta tulee välillä kaikenlaista hääpohdintaa tänne tunnisteella Wedding.


Happy happy happy <3








M. kosi minua jo Roomassa vuosi sitten keväällä (aiheesta voi lukea kiinnostuneet lisää The Tourist-matkablogistani Rantapallon nettisivuilta, jonne linkki sivupalkissa). Hääpäiväksi on ajateltu 27.7.2013 alustavasti, mutta se riippuu saammeko silloin haluamamme hääpaikan.





Aiheeseen liittyen on tulossa paljon pohdintaa mm: hääpaikan koristelusta, hääpuvun teettämisestä, juhlan ohjelmasta, häämatkasta....
Paljon kaikkea aiheeseen liittyy, mutta näin aikaisessa vaiheessa voi suunnitella asioita. Ihanaa, että on aikaa ja ihanaa, että saa suunnitella :)




Kuvat lainattu weheartit.com
Pictures taken from weheartit.com

As I earlier promised, I have big news.. I'm getting married in summer 2013!! <3 The date will be 27th of July. We have known this for some time now but now it's time to tell it out loud :) I guess there will be lots of wedding posts here in my blog in future about wedding theme, dresses, honeymoon and so on. We did get engaged spring 2011 in Rome and now it's time to think about the wedding.



I'm so so so very happy!! <3

4 kommenttia:

  1. aivan ihana tää sun blogi :) sulla on superkiva tyyli!

    ♥ leave-world.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Oi, paljon onnea! <3 Ihan sattumalta löysin sun blogin, menee ehdottomasti seurattavien listalle. :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Kiva, että löysit ja vielä kivempi kuulla, että pidät. Tervetuloa lukemaan J :))

    VastaaPoista

Kiitos Sinulle kommentistasi <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...